- SaD - Seuran historia -
Etusivu
Potkulautailu ja
-kelkkailu

Kuvia
Blogi
Linkkejä
Yhteystiedot

Savon Dynamo ry

Seuran perustamista haudottiin ajatuksissa pitkään kunnes syksyllä 2007 aika oli kypsä Savon Dynamo ry:n (SaD) perustamiselle. Perheet Moilanen & Koponen olivat aiemminkin järjestäneet erilaisia luistelu&potkutempauksia lähinnä sillä periaatteella, että herra Koponen nakitetaan lastenhoitoon ja muut kaikkoavat maastoon. Seuraa perustamassa oli myös Kunnaksen Tarja, jolla on vankka kokemus tapahtumien ja rullaluistelukurssien järjestämisestä. Syyskokouksen osallistujamäärä olikin sitten kolminkertainen...

Seuran toiminta-ajatuksena on edistää savolaisista potkulautailu- ja kelkkailu- sekä rullaluistelukulttuuria sekä huvinvuoksi että tosissaan. Tarkoituksena on levittää potku-urheilun ilosanomaa sekä järjestämällä kursseja että vuokraamalla välineitä, koluta kisoja sekä kotimaassa että ulkomailla, järjestää yhteislenkkejä ja muuta mukavaa toimintaa. Seuran kotipaikka on Kuopio, mutta toiminta-alueena koko Savo.

Jäseniä on keväällä 2010 reilut 20 henkilöä. Seura kuuluu Suomen Veteraaniurheilijoihin, joten seuramme jäsenenä pääset nauttimaan myös SVU:n alaisista kisoista (mikäli ikä riittää).

Jos tunnet itsesi riittävän surkeaksi liittymään iloiseen joukkoomme, laita viesti osoitteeseen info@sad.fi. Jäsenmaksu kaudelle 2010 on 15 e tai 30 e perhe.

Potkuterveisin pj. Nina


Tapahtumia
Talvi 2008-2009

Jääluistelu

Talvisin harrastamme retki- ja pikaluistelua jääolosuhteiden mukaan. Yksi tämänkin talven kohokohdista oli osallistuminen Finland Ice Maratonille Kuopiossa helmikuussa 2009.

Harjoittelimme retki- ja pikaluistimilla Iisalmen Kangaslammin jäällä, jota ylläpidimme talkoovoimin. Suuret kiitokset Markolle ja Pekalle radan huoltamisesta! Taisipa jäällä käydä myös lähellä asuva mönkkärikuski omatoimisesti avustamassa auraamisessa pahimpina lumijaksoina. Ratoja oli kaksi 400 m ja 1100 m.

Kisoissa seuramme jäsenet kävivät Kuopion Savilahdessa ja Finland Ice Maratonilla

Tulokset


Potkukelkkailu

Harjoitteluolosuhteet potkukelkkailulle ovat yleensä helpommat kuin jääluistelulle. Järvet olivat kohtuullisen pitkään lumettomat tai vähälumiset, jolloin harjoitteluolosuhteet olivat loistavat! Hyviä tuloksia saatiin kisoissa aikaan.

Finland Ice Maratonin yhteydessä ns. Balk 100 km.

Tulokset, naiset

Tulokset, miehet

Multia MM kisat maaliskuussa.

Tulokset




SaD Motto:
Speed and Distance
Slow at Downhill
to avoid
Slip and Damage
Copyright Savon Dynamo ry pj Tahkomtb:llä